Skip to content

Toimintamuodot

Yhdistyksen toiminnan voi jakaa neljään pääluokkaan: ampumatoiminta, liikuntatoiminta, maastotoiminta ja aatteellinen toiminta. Tässä on esitelty jokainen luokka pääpiirteittäin. Oleellista on, että toiminta muuttuu jäsenistön mukana – järjestämme sellaista toimintaa, josta jäsenistö on kiinnostunut, ja uudet ideat ovat tervetulleita.

Ampumatoiminta
Ampumatoimintamme runko on vakiovuoro kerran kuukaudessa arki-iltana Ruutisavun tiloissa Vantaalla. Vuoroilla ammutaan pienoispistooleilla ja pistooleilla. Laina-aseita on tarjolla. Tarkka ampumaohjelma päivämäärineen ja kellonaikoineen toimitetaan jäsenille sähköpostitse.

Kerran vuodessa järjestämme ampumaleirin Padasjoen harjoitusalueella. Leirillä ammutaan lyhyillä ja pitkillä aseilla. Myös muita ampumaratoja käytetään silloin tällöin ampumatoiminnassa.

Liikuntatoiminta
Järjestämme kenttäkelpoisuusmarsseja Sipoon ja lähikuntien alueella. Arki-iltaisin marssien pituus on 5-10 kilometriä, viikonloppuisin jopa 30 kilometriä. Marsseja järjestetään muutaman kerran kuukaudessa. Lisäksi osallistumme muiden tahojen, kuten Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n järjestämille marsseille. Yhdistys järjestää joka kevät oman Kevätyön marssin, jonka reittien pituudet ovat 25 ja 40 km.

Järjestämme myös hiihto- ja polkupyörämarsseja ainakin kerran vuodessa.

Maastotoiminta
Yhdistys järjestää tyypillisesti kolme kertaa vuodessa oman maastoretken: kerran talvella, kerran keväällä ja kerran syksyllä. Retket suuntautuvat Etelä-Suomen alueelle. Retkillä majoitutaan yhdistyksen omassa sissiteltassa tai omissa majoitteissa (teltat, laavut). Keväisin järjestettävällä retkellä on perinteisesti sotahistoriateema ja se suuntautuu sotahistoriallisesti mielenkiintoisille alueille.

Aatteellinen toiminta
Aatteellinen toimintamme koostuu muun muassa seuraavista:

  • Jouluaaton kunniavartiot Nikkilän vanhalla kirkolla
  • Veteraanipäivän seppeleenlasku Nikkilän veteraanikivellä 27.4.
  • Saunaillat
  • Kauden päättäjäiset marras-joulukuussa